Olen viime päivinä ruvennut hoitelemaan vähän asioita uuteen malliin. Kyllästyin täydellisesti tähän työttömän elämään ja kun masennuskin on voitettu ei pelkkä kotona sohvalla makoilu riitä. Olen hakenut aivan eri alan töitä mitä olen aiemmin tehnyt ja samalla ajattelin että lähden kouluttautumaan uudelleen. Perjantaina onkin jo kaksi työhaastattelua hoivapalveluja tarjoaviin firmoihin, kävin myös tänään työkkärissä selvittelemässä noita koulutus vaihtoehtoja ja oma virkailijani soittelee minulle parin päivän sisällä. Mietin muutaman päivän tuossa mikä minua kiinnostaisi ja sitten yhtä äkkiä se vaan tuli täysin selkeänä ajatuksena päähän, mä haluan lähteä hoitoalalle. Olin alasta kiinnostunut jo joskus parikymppisenä ja kerran pyrinkin terveydenhoito-oppilaitokseen, jäin sillon neljännelle varasijalle enkä lopulta päässyt sisälle. Nyt näin "aikuisena" huomannut sen että suhtautuminen tuohon opiskeluun on ihan eri luokkaa mitä silloin joskus joten miksipäs sitä ei menisi opiskelemaan kokonaan uuden ammatin kerta entisessä ei työllisty ja työttömänä ei halua olla.

Sit sitä perus negatiivistä tilitystäkin, nää mun asuntoasiat on nyt aivan viturallaan. Tästä nykyisestä on sit lähdettävä kuun lopussa eli puolentoista viikon päästä ja uudesta ei ole mitään tietoa. Aika ironista että käytännössä saman ihmisen takia olen nyt jäämässä toista kertaa asunnottomaksi, tai noh viime kerralla nyt sanoin kyllä itse sen asunnon irti missä asuttiin sen jälkeen kun X oli lähtenyt ja päätin muuttaa hänen perässä tänne toiselle paikkakunnalle mutta kuitenkin vähän vastaava tilanne. Mut eihän pienet vastoinkäymiset tapa, ne vaan vahvistaa! Tähän vois vaikka heittää yhen hyvän sanonnon minkä taas netistä bongasin: Ilo syntyy onnesta, hetken herpaantumisesta, odottamattomista käänteistä, pelon voittamisesta, ystävyydestä, rakkaudesta ja yhdessä tekemisestä. -Ehkä tässä oli se hetken herpaantuminen ja nyt vois odotella seuraavaks sitä odottamatonta käännettä.