Hän kävi eilen täällä minun luona. Sormus oli edelleen sormessa. Puhuttiin ja hän sanoi että haluaan jatkaa mun kans olemista mutta saman katon alle ei mahduta vaan meidän pitäisi asua erillisissä asunnoissa. Mietin sitten mistä meille on riitoja tullu niin me ei olla riidelty mistään muusta kun siitä että hänelle tulee näitä kausia kun haluaa mennä omia menojaan. Mä olin viimein jo valmis sen hyväksymään koska tajusin ettei se sitä hänen rakkauden määrää mua kohtaan mitenkään osoita vaan hän rakastaa mua silloinkin yhtä paljon, ei vaan juuri sillä hetkellä pysty sitä osoittamaan. Ja olisihan se lapsenkin kannalta hyvä että kuitenkin toisiaan rakastavat vanhemmat asuisi yhdessä ja lapsella olisi ehjä perhe.

No tänään hän sitten ilmoitti "en rakasta sua enkä ole onnellinen sun kanssa". Kuitenkin kun reilu kuukausi sitten mentiin kihloihin hän sanoi rakastavansa ja haluavansa elää mun kans elämänsä loppuun asti. Silloin kun toukokuussa erottiin hän ajatteli samoin ettei rakasta minua mutta totesi jonkin ajan päästä ettei voi minua unohtaa vaikka yritikkin ja että haluaa olla mun kans ja rakastaa mua. Kysyin sitten miksi olet sanonut rakastavasi minua? johon taas vastasi "oon sanonu vaan et saisin olla sust rauhas ja pääsisin helpommalla". Kuitenkin teot on taas osoittanut aivan toista, vielä viime tiistaina halusi mun kans muuttaa yhteen. Vielä hetki sitten piti mua kädestä kiinni. Kun kysyin tänään sitten että tarkoittaako siis että halusi vaan raskaaksi eikä ole rakastanutkaan mua niin siihen vastasi "en tarkoita. Sillon oli eri ku vauvasta puhuttiin. Sen jälkeen oon vast tajunnu millainen oot". Eli hän näki sen mun masennuskauden alun ja ei nyt näe sitä että mä olen sellainen mitä olin heinä-elokuun aikana jolloin olin oma itseni ja jollaiseksi olen taas tullut kun lääkkeet on ruvennut vaikuttamaan. Lisäksi hän varmaan näkee mut nyt vaan ihmisenä joka on valittanut siitä kokoajan kun hän hylkää mut viikkokausiksi kun menee aamusta iltaan. Joo kyllä se on totta että olen asiasta varmasti valittanut ja paljon mutta ehkä hänen kuitenkin pitäisi ymmärtää se että vaikka hänelle niitä kausia tuleekin ja hän tietää sen itsekkin että niitä tulee niin hän ei ole silloin oma itensä. Hän on se oma itsensä näiden kausien välissä. Ja hänen pitäisi etenkin yrittää ymmärtää se etten minäkään masentuneena ollut oma itseni ja sen takia niin raskaasti ja rajusti reagoin siihen hänen menemiseen. Olin suupielet alaspäin mitä en ole edes tällä hetkellä vaikka asiat on kirjaimellisesti mennyt päin persettä! Tottakai minua ahdistaa, se on selvä asia koska rakastan häntä yhä edelleen ja yhä edelleen haluan välimme korjata sekä jatkaa yhdessä. Uskon myös ettei se hänenkään rakkaus ole minnekkään kuollut niinkuin ei kuollut viimeksikään kun lähti. Hän näkee nyt ehkä asiat vain liian mustavalkoisina.

Tänään kun mainitsin viestissä että mikäli hän ei halua kasvattaa lasta yhdessä minun kanssa saman katon alla uhkasi hän ilmeisesti abortilla. Kuitenkin silloin kun lasta ruvettiin suunnittelemaan hän oli siitä innostunut ja sitä todellakin halusi. Kun selvisi että hän on raskaana oli hän aivan mielettömän iloinen ja ei pystynyt kauaa sitä pitämään salassa sukulaisiltaan tai ystäviltään eli hän aidosti haluaa tätä lasta. Lapsi on minusta siunaus, ei ole päivän selvää että sellaisen saa. Nykyään on niin paljon pariskuntia jotka vaikka kuinka yrittää mutta eivät koskaan onnistu sitä saamaan niin mielestäni tuollaisilla asioilla kun abortilla ei pitäisi missään tilanteissa uhkailla eikä etenkään silloin kun yhdessä ollaan lasta haluttu. Tarkalleen hän sanoi näin "sit lapsen on parempi olla syntymättä kuin joutua sun kasvatukseen" ja lisäsi "en voi uskoa kuin itsekäs oot. Et ajattele yhtään lapsen parasta". Vastasin hänelle: mä nimenomaan en ajattelekkaan muuta kun lapsen parasta ja siksi just olen kokoajan yrittänyt että me sovitais nämä meidän typerät erimielisyydet ja jatkettais tätä elämää yhdessä niinkun oltiin jo suunniteltu. Sen takia halusin sitäkin että mennään juttelee ammatti-ihmisen kans. Hänhän on nimenomaan kieltäytynyt lähtemästä juttelemaan kenenkään kanssa asioista koska hänen mielestä minulla ainoastaan on päässä vikaa ja hän on ihan normaali oma itsensä. En mä sitä sano että hänellä päässä vikaa on ja sen takia sinne ammatti-ihmisen juttusille pitäisi mennä. Sanon sitä että ihmisillä on parisuhteissaan paljon suurempiakin ongelmia mitä meillä on ollut ja ne ihmiset selvittävät ne sekä jatkavat sen jälkeen entistä vahempina yhdessä. Tosiasia kuitenkin on että johonkinhan nuo hänen kaudet liittyy, välillä mennään kun viimeistä päivää ja välillä sitten hän on ollut niin väsynyt ettei töiden lisäksi jaksa tehdä mitään, nukkuu vaan.