Luin eilen netistä aivan helkkarin hyvän julkaisun (liitän sen tähän). Julkaisun otsikko on "näin pelastat vaikeuksissa olevan parisuhteen" mutta sisällössä on täyttä asiaa myös oman itsensä tutkimisesta ja siitä miten jotkut asiat menneisyydestä saattaa heijastua parisuhteeseen. Tässä artikkeli ja omat pohdintani jatkuu taa artikkelin jälkeen, olen alleviivauksella korostanut asioita jotka mielestäni on heijastunut tähän omaankin elämään ja etenkin viimeiseen parisuhteeseen jommankumman puolelta:

Pariterapeutti Heli Pruukin mukaan tärkeintä on käsitellä omat traumansa – suhde muuttuu, kun alkaa itse muuttua.
Rakastuminen, tuo ihana tunnetila. Siihen liittyy aluksi kaikkea ihanaa: kokemus siitä, että nyt minua ymmärretään. Tunne, että toiseen ihmiseen on aivan poikkeuksellinen yhteys.

Kun aikaa kuluu, kaikkiin parisuhteisiin tulee vaikeuksia. Pariterapeutti Heli Pruukin mukaan moni ongelma johtuu siitä, että ihminen tuo suhteeseen mukaan elementtejä menneisyydestään. Toiseen heijastellaan aiempia pettymyksiä ja pelkoja – ja toivotaan tiedostamattomasti, että hän taikoisi menneisyyden pois. Sellaiseen tehtävään harva kykenee, ja kohtuuttomista odotuksista saattaa tulla paha kriisi.

Heli Pruuki, miten vanhat traumat näkyvät parisuhteessa?

Lapsuudenperheestä voi saada monenlaisia perintöjä. Jos kokee lapsena turvattomuutta, sama kokemus tuntuu myös parisuhteessa. Silloin se voi näkyä vaikkapa mustasukkaisuutena.

Vähätelty tai mitätöity lapsi hankkii usein itselleen kumppanin, joka toistaa vanhempien tapaa vähätellä. Päihdeperheessä kasvanut taas on oppinut elämään huomaamattomasti ja tulemaan toimeen itsekseen – hänen on vaikea uskoa tulevansa rakastetuksi ja pyytää parisuhteessakaan apua.

Miten alkaisin ratkoa ongelmia?

Akuutissa riitatilanteessa on tärkeää kiinnittää huomiota omaan viestintään. Puhunko sinä-kieltä eli syytän, haukun ja puhun toisesta (kun sä aina / sä et koskaan...) vai minä-kieltä eli kerron omista tunteistani ja toiveistani, siitä mitä tarvitsisin toiselta.

Syyttely ei johda hyvään lopputulokseen, sillä se herättää tarpeen puolustautua. Kun puhuu omasta puolestaan ja siitä, mitä itse kokee, toisen on helpompi kuunnella ja ymmärtää. Riitelyn kehästä voidaan päästä myönteisempään vuorovaikutukseen, sellaiseen, jossa asetutaan toisen puolelle eikä vastustajaksi.

Kun ongelmat ovat pitkittyneet, menneisyys voi kummitella osana suhdetta. Kannattaa tutkia omaa historiaa, tutustua omaan itseen ja siihen, miten oma tausta vaikuttaa käyttäytymiseen parisuhteessa. Se käy vaikka puhumalla, kirjoittamalla tai muuten muistelemalla kokemuksiaan. Joskus on hyvä hakea ulkopuolista keskusteluapua. Kun tulee itsensä kanssa sinuksi, ei tarvitse enää niin paljon heijastella tiedostamattomia tunteitaan ja tarpeitaan kumppaniin. Niistä oppii kertomaan selkeästi kumppanilleen, mikä helpottaa elämää.

Mitkä ovat yleisimmät mokat parisuhteessa?

Monien on vaikeaa erottaa oma tulkinta ja tosiseikat toisistaan. On todella yleistä suuttua kumppanille vaikkapa tämän ilmeen perusteella. Mutta mitä jos tulkintani ilmeestä onkin väärä ja suuttumisen taustalla onkin oma pelkoni tai epävarmuus, jota heijastelen kumppaniin? Tällaisessa suhteessa ollaan usein pysyvässä väärinymmärryksen tilassa. Kumpikin on todella yksin, vaikka ollaan yhdessä.

Merkillisen usein parisuhde myös käsitetään jonkinlaiseksi omistussuhteeksi; oikeutukseksi kontrolloida, vahtia ja arvioida ja arvostella toista. Silloin ollaan aika kaukana suhteesta, jossa kummallakin voisi olla hyvä olla.

Miksi kannattaisi nähdä vaivaa pitkän suhteen eteen?

Pitkä, läheinen parisuhde on yksi hienoimmista asioista, mitä elämässä voi saada. Vaikeuksien lisäksi suhteessa tapahtuu paljon hyvää, ja siksi kannattaa rakentaa hyvä yhteys ja opetella puhumaan ja kuuntelemaan. On muitakin malleja kumppanuudelle ja vanhemmuudelle kuin pitkä parisuhde, mutta ihmisellä näyttää olevan halu ja tarve olla luottamussuhteessa toiseen ihmiseen.

Vakava kriisi ja siitä selviäminen yhdessä voi merkitä sitä, että on opittu puhumaan, kuuntelemaan ja kestämään todella vaikeitakin hetkiä ihan uudella tavalla yhdessä. Julkaistu: Iltasanomat 08.10.2015
 
Jos mennään vaikka ensin siihen mitä henkilökohtaisia traumoja minulla itselläni on lapsuudestani ja aiemmista parisuhteista. Lapsuudesta varmaan yksi traumoista on hylätyksi tulemisen pelko, se että vanhempani erosivat kun olin kolme vuotias ja omaa isääni ei juuri kiinnostanut nähdä minua lapsena eikä kyllä edelleenkään juuri yhteyttä pidä. Edellisistä suhteista taas traumoja ovat petetyksi tulemisen pelko sekä seksuaalisesti petettynä että taloudellisesti hyväksikäytettynä. Tämä on taas johtanut siihen että minun on ollut todella vaikeaa luottaa ihmiseen vaikka periaatteessa mitään syytä ei olisikaan ollut olla luottamatta. Tämä varmaan osittain näkyi siinä kun X meni näitä omia menojaan niin helposti se sai ajattelemaan onko hänellä joku toinen. No mitä tälläinen miettiminen sitten aiheuttaa? tietenkin sen että olet epävarma kokoajan ja luonollisesti ahdistut. En minä sano että minulla mitään syytä oli epäillä yhtään mitään mutta jos toinen on päiväkausia poissa sinun seurastasi niin varmaan aika monella väistämättä jonkinlaisia vastaavia ajatuksia tulisi. Miten ihminen sitten reagoi tälläiseen? varmaan juurikin niinkuin minä, alan huomautella asiasta, masennun/ahdistus ja lopulta kun tietty piste on ylitetty saavuttamatta toivottua tulosta purkautuu se pahaolo vaan pois. Näistä omista traumoistani aion nyt keskustella seuraavassa terapia istunnossani. 
Mietin sitten mitä henkilökohtaisia traumoja X:llä voisi olla. Hän on oikeastaan kertonut minulle aika vähän itsestään ja lapsuudestaan, ehkä siellä on sitten jotain isompaa traumaa takana, en tiedä joten en spekuloi. Sen tiedän että hän on todella itsenäinen ihminen ja niin mielestäni myös hänen sisarukset, tämä tietysti voisi osoittaa sitä että he ovat joutuneet lapsena tulemaan aika paljon toimeen keskenään mutta koska en ole mikään psykologi niin en voi varmaksi sanoa. Ehkä jos asia on näin on se saanut aikaan jonkinlaisen trauman rakkauden puutteesta eli tyyliin ei toi minua rakasta kuitenkaan kovin pitkään tai ehkä se trauma voi myös olla hylätyksi tulemisen pelko eli kyllä tämäkin hyvä suhde menee kuitenkin jossakin vaiheessa pieleen ja siksi tiedostamatta irtautuu menemällä tietyn yhdessäoloajan jälkeen omia menojaan.

Tuohon toisen ilmeen tulkitsemiseen tartun sen verran kiinni että X monesti luuli minun olevan huonolla tuulella tai tympääntynyt vaikka olinkin hyvällä tuulella enkä lainkaan tympääntynyt eli todellakin toisen ilmeitä voi tulkita aivan väärin. Pitäisi siis puhua eikä vain olettaa.

Jutun viimeisen kappaleen olisi voinut alleviivata vaikka kokonaan, juuri näin se mielestäni on: Vakava kriisi ja siitä yhdessä selviäminen voi opettaa käsittelemään asiat suhteessa aivan uudella tavalla. Poistin jutusta pätkän uskottomuudesta koska se ei liittynyt nyt millään tavalla tähän omaan tilanteeseeni. Jokatapauksessa jokaiselle jolla ollut parisuhteessa ongelmia tai on niitä parhaillaan löytyy varmaankin tuosta miettimisen aihetta ja etenkin oman itsensä pohtimista. Minun mielestä jos ei omia traumojaan selvitä ja ongelmien ilmaannutta suhteessa ei yritä niitä käydä läpi on se sama asia kun hakkaisi päätään kokoajan seinään vaikka tietää että se sattuu, toistaa siis jatkossakin elämässään samat virheet koska ei ole käsitellyt niitä poiskaan.