Tänään on se päivä kun raskauden ensimmäinen kolmannes on ohitettu eli keskenmenon riski on pienentynyt huomattavasti. Ehkä nyt siis voi huokaista sen asian suhteen helpotuksesta. No se siitä, kävin tänään taas psykolla ja nyt nekin käynnit sit jatkossa harvenee koska hän katsoi etten ole enää ns. sen tarpeessa. Seuraavan kerran menen kuukauden päästä ja sitten katsotaan käynkö sen jälkeen enää ollenkaan. Puhuttiin siellä taas asiat läpi mitä tässä on tapahtunut ja sai minulle tälläisiä ajatuksia, tämä olisi siis osoitettu suoraan X:lle mutta en tiedä mahdanko sitä koskaan hänelle lähettää:

Toi sun esittäminen ei mene mulle läpi. Mä tiedän millanen ihminen sä oikeesti oot, ja toi et ole sä. Sä vaikutat ihan vitun katkeralta, vaikka sulla ei ole mitään syytä. Sä olet se, joka tän jutun laittoi poikki, sä rikoit mut. Ei toisinpäin. Mä yritin asiallisesti keskustella, niin kuin ystävät, tai edes tutut tekee. Mut ei. Sä et kykene siihen kasvokkain etkä edes viestien välityksellä. Sain kuulla vaan haukkuja, miten olen vainoharhainen, vittuileva ja päästäni sekaisin. Mä en todellakaan kuvittele. Sen kaiken paskan näkee minun kaverit. 

Ja ihan suoraan sanottuna, mä en usko sua. Mä en usko että sulla menee niin vitun hyvin mitä annat kuvan itsestäsi. Mä en usko, ettet ajattele musta mitään. Jos et ajattelis, pystyisit katsomaan minua päin ja keskustelemaan. 

Sulla ei oo aavistustakaan kuinka helvetisti minuun sattui, kun aloit käyttäytymään kuin et tuntis mua ja niin kuin minua ei olisi olemassakaan. 

Sä olet nykyään helvetin naurettava ja lapsellinen. Asioiden käsittelemättä jättäminen ei auta yhtään. Toivottavasti tuut huomaamaan sen jossain vaiheessa. Sä olet tässä se, jonka pitäis kasvaa aikuiseksi, ei mun. 

Enkä mä edes halua sua enää. Mä en halua tuota ihmistä joka susta on tullut. Tuo ihminen on samanlainen joita mahtuu 13 tusinaan. Mä tiedän millanen sä olet oikeesti. Sen ihmisen kanssa toivoisin voivani joskus yrittää uudestaan. 

Oot anteeksipyynnön velkaa. Suhteen saa päättää, mutta kyllä sen jälkeen pitäis pystyä käyttäytymään kunnioittavasti, kun ikää on kuitenkin 27. Vikaa on myös minussa, mutta minä sentään myönsin sen ja pyysin anteeks.

 

Sit muihin asioihin. Sain juuri puhelun pomolta ja sen lisäksi että viime viikkoisen asiakkaani äiti oli jo perjantaina soittanut ja kehunut minua oli itse asiakkaani soittanut pomolleni tänään sekä kertonut tykänneensä ja toivovansa että kävisin hänen luonaan jatkossakin. Näin ollen minulla on nyt sitten vakituinen asiakas jonka luona käyn parina päivänä viikossa. Mahtava juttu että edes jotkut näkee mun arvon. Itse olen tästä uudesta työstäni saanut todella paljon. Aiemmin kun olen tehnyt mitä tahansa työtä on se ollut lähinnä pakkopullaa ja sitä on pitänyt tehdä vaan jotta saa rahaa, nyt tästä työstäni saan oikeasti hyvänmielen siinä sivussa. Enhän mä tätä edes rahan takia tee koska se on niin pieni korvaus mitä mä saan tästä enenmän mitä saisin jos olisin vain ansiosidonnaisella. Sen sijaan saan tästä mielekästä tekemistä, hyvän mielen ja etenkin arvokasta kokemusta tulevaisuutta varten.

Pahoittelen jo heti alkuun, tämä kirjoitus saattaa tulla sisältämään rumaa kielenkäyttöä!

Tällä hetkellä on vitutuskäyrä melkoisen korkealla ja letku otsassa kasvanut aika mallikkaisiin mittoihin. Katsotaan missä vaiheessa se raja sen kasvamiselle tulee ja kun se raja tulee vastaan niin sitten tulee myös jonkun elämästä hankalaa.

Mua ei saatana kohdella enää niinku jotain paska-astiaa! Sillä niin mua on kohdeltu, olo sellainen kun olis käytetty totaalisesti hyväksi. Mä maksoin yli neljän sadan euron matkan, 140:n euron sormuksen (jota lopulta piti kolme viikkoa), roudasin sen tavarat tänne mun luo (oli kaksi päivää ja lähti, jätti tavaransa ILMAISEEN säilytykseen) ja sit tää ihminen ei saatana edes anna tietoa siitä kuinka raskaus etenee ja mitä ultrassa on kerrottu. Kyse on jumalauta minunkin lapsesta ja se hänen on sinne päähänsä parempi pikkuhiljaa iskostaa. Kaveri tai parikin sanoikin jo tuossa että ei mitään ole säkin välillä kusipää ja vaadi kylmästi vaan maksamaan puolet lokakuun vuokrasta, olishan hän sen joutunut kuitenkin maksamaan muutenkin sekä vaadi palauttamaan se sormus ja myy romukultana. Tällä hetkellä en vielä ole niin vittuuntunut (vielä) että tolle tielle lähtisin ja yritän purkaa sen vitutukseni tähän kirjoittamiseen. Myönnän kyllä että hieman mieli tekisi lähteä tuolle tielle, saisi kyllä tosiaan ainakin sen sormuksen palauttaa. Ja jos hänen tarkoituksensa on ehdoin tahdoin mua ärsyttää ja saada suuttumaan niin siinä kyllä on onnistunut, se vaan että hän ei ehkä uskokkaan sitä millä tavalla mä reagoin sitten asioihin kun se tietty raja ylittyy. Hän ehkä luulee että rupean uhkailemaan häntä jotenkin fyysisesti tai jotain mutta sellainen en ole ollut koskaan joten jos niin luulee niin sit ei tunne mua kyllä ollenkaan.

Alan uskoa pikkuhiljaa siihen että kaikki oli vaan suurta feikkiä! Ei hän missään vaiheessa mua rakastanutkaan. Halus vaan käydä ilmaisella matkalla ja etenkin tulla raskaaks, käytti siis niinku jo aiemmin sanoin hyväkseen. Uskon näin koska hän ei suotu puhumaan yhtään mistään ja eihän suhteesta nyt oikeasti lähdetä noin vaan, sekin täällä jo sanottu niin mun kuin monen muunkin toimesta jo monta kertaa. Jos näin on tosiaan ollu niin sit pitää sanoa että miten joku ihminen voikin olla noin häiriintynyt persoona että tollasta pystyy tekemään?! -mutta toivottavasti olen väärässä, tosin se jos olen väärässä saa sit taas palaamaan siihen samaan kysymykseen: miksi erota eikä yhdessä selvittää asiat?!

Pitkästä aikaa jälleen jotakin tännekkin koska ei nukuta niin voi vähän "raapustaa". Viikon aikana tapahtunut kaikenlaista. Sain mm. keikkahommia eräästä hoivapalveluja tuottavasta yrityksestä jossa kävin perjantaina haastattelussa. Kävin perjantaina myös eräässä toisessa saman alan paikassa haastattelussa ja kovasti nekin puhui siihen suuntaan että ottaisivat sinne myös keikkalaiseksi. Tänään sain lisäksi työkkäristä puhelun ja virkailija sieltä kertoi koulutus mahdollisuuksista. Kuulemma olisi mahdollista päästä opiskelemaan ansiosidonnaisella päivärahalla, he kuulema puoltavat sitä vaihtoehtoa mikäli työvoimakoulutuksena ei sopivaa löydy. Eli nämä asiat ihan mallillaan pikkuhiljaa.

Muuten sit ei taas pahemmin muuta löydykkään kun negatiivisiä asioita. Edelleenkään en ole saanut tietää sitä ultra aikaa eikä mua ole luvattu ottaa sinne mukaan, voihan se olla että on siellä jo käynnytkin. Kun tuossa ilmoittelin taas että hälle on postia ja kyselin samalla onko hänellä ja vauvalla kaikki kunnossa sekä ilmoitin että tän mun asunnon pitää olla tyhjänä lauantaina niin vastasi vaan hakevansa postinsa huomenna ja tavaransa viikonloppuna. Ei siis mitään siihen onko vauvalla kaikki hyvin! Kysyin sitten uudestaan niin että onko? siihen sain vaan vastauksen "on". Hän ilmeisesti oikeasti ajattelee että se lapsi on vain ja ainoastaan hänen asiansa. Niin ei ole eikä tule olemaan.

En ymmärrä sitä että miten ihminen voi hetkessä muuttaa suhtautumisensa rakkaudesta suoranaiseksi vihaksi. Siis vihaksi joka ilmeni jo ennen kun ilmoitin neuvolaan olevani hänestä huolissani. Sen jälkeenhän mä olinkin syyllinen kaikkeen. Mitään muuta en tehnyt kun sanoin että raskaushormonit tai jotain on nyt saanut hänet haluamaan erota ja ettei hän ole mun mielestä oma itsensä. Kaiken lopun tulkinnan teki lääkäri en minä mutta minä sain kuitenkin asiasta syyt niskoilleni. Sitäpaitsi jos toisesta on huolissaan niin eikö se osoita sitä että välittää, ainiin hänhän ei sitä voi ymmärtää koska minusta tuntuu ettei hän välitä kuin omasta itsestään. 

Olen viime päivinä ruvennut hoitelemaan vähän asioita uuteen malliin. Kyllästyin täydellisesti tähän työttömän elämään ja kun masennuskin on voitettu ei pelkkä kotona sohvalla makoilu riitä. Olen hakenut aivan eri alan töitä mitä olen aiemmin tehnyt ja samalla ajattelin että lähden kouluttautumaan uudelleen. Perjantaina onkin jo kaksi työhaastattelua hoivapalveluja tarjoaviin firmoihin, kävin myös tänään työkkärissä selvittelemässä noita koulutus vaihtoehtoja ja oma virkailijani soittelee minulle parin päivän sisällä. Mietin muutaman päivän tuossa mikä minua kiinnostaisi ja sitten yhtä äkkiä se vaan tuli täysin selkeänä ajatuksena päähän, mä haluan lähteä hoitoalalle. Olin alasta kiinnostunut jo joskus parikymppisenä ja kerran pyrinkin terveydenhoito-oppilaitokseen, jäin sillon neljännelle varasijalle enkä lopulta päässyt sisälle. Nyt näin "aikuisena" huomannut sen että suhtautuminen tuohon opiskeluun on ihan eri luokkaa mitä silloin joskus joten miksipäs sitä ei menisi opiskelemaan kokonaan uuden ammatin kerta entisessä ei työllisty ja työttömänä ei halua olla.

Sit sitä perus negatiivistä tilitystäkin, nää mun asuntoasiat on nyt aivan viturallaan. Tästä nykyisestä on sit lähdettävä kuun lopussa eli puolentoista viikon päästä ja uudesta ei ole mitään tietoa. Aika ironista että käytännössä saman ihmisen takia olen nyt jäämässä toista kertaa asunnottomaksi, tai noh viime kerralla nyt sanoin kyllä itse sen asunnon irti missä asuttiin sen jälkeen kun X oli lähtenyt ja päätin muuttaa hänen perässä tänne toiselle paikkakunnalle mutta kuitenkin vähän vastaava tilanne. Mut eihän pienet vastoinkäymiset tapa, ne vaan vahvistaa! Tähän vois vaikka heittää yhen hyvän sanonnon minkä taas netistä bongasin: Ilo syntyy onnesta, hetken herpaantumisesta, odottamattomista käänteistä, pelon voittamisesta, ystävyydestä, rakkaudesta ja yhdessä tekemisestä. -Ehkä tässä oli se hetken herpaantuminen ja nyt vois odotella seuraavaks sitä odottamatonta käännettä.

18.10.2015

Rakas lapseni,

en tiedä milloin on sopiva hetki tämä kirje sinulle antaa tai olenko itse tätä antamassa vai antaako tämän sinulle äitisi parhaaksi katsomallaan hetkellä.

Tätä kirjoittaessani olet noin 10 viikkoa ollut äitisi kohdussa ja olet vain muutaman senttimetrin kokoinen. Kuitenkin jo tässä vaiheessa merkitset minulle enemmän kuin mikään muu asia tässä maailmassa. Olen tietoinen jo nyt että en ole koskaan elämässäni rakastanut enkä tule rakastamaan mitään tai ketään muuta enemmän kuin sinua. Äitisi oli minulle ennen sinua tärkeintä maailmassa ja häntä rakastin lähes yhtä paljon, rakastan yhä.

Koska en osaa ennustaa tulevaisuuteen en tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä kun luet tätä kirjettä. Siitä on nyt kolme viikkoa kun äitisi lähti, en syytä häntä mistään, meissä molemmissa oli vikamme. Toki olisimme voineet asiat paremmin käsitellä ja hoitaa, kenties mitään ongelmia ei silloin olisi edes tullut. Äitisi on ihana ja upea ihminen ja toivoisin että kun luet tätä me olisi saatu asiat sovittua sekä palattu yhteen ja elettäisi onnelisena perheenä, ehkä sinulla olisi jopa sisaruskin. Jos näin ei ole niin muista olisin halunnut tarjota sinulle ehjän perheen jossa sinun olisi ollut hyvä kasvaa kahden rakastavan vanhemman kanssa. Olisin halunnut olla äitisi tukena koko sen ajan kun hän sinua odotti, nähdä sinut ultraäänessä kasvavan äitisi vatsassa ja tietenkin olla äitisi tukena synnytyksessä. Nähdä sinut heti kun synnyt tähän maailmaan, se hetki olisi varmasti elämäni onnellisin hetki. Mikään tässä maailmassa ei ole niin hienoa kun kaksi ihmistä saa aikaan uuden elämän, usko pois sinäkin tulet sen hienouden vielä joskus elämäsi aikana kokemaan. Niin kuin jo sanoin toivon että elät ehjässä perheessä yhdessä minun ja äitisi kanssa mutta koska tätä kirjoittaessani tilanne on se että olemme erossa äitisi kanssa voin vain kertoa sinulle miten olisin asioiden halunnut menevän. Olisin halunnut että lapsuutesi on aivan erillainen mitä minulla itselläni oli. En olisi toistanut omien vanhempieni tekemiä virheitä, en edelleenkään halua toistaa ukkisi tekemää virhettä sillä minä aion kuulua sinun elämääsi ja haluan että sinä pystyt tuntemaan sen kuinka paljon isäsi sinua rakastaa, minä en saanut sitä tunnetta koskaan tuntea.

Tätä kirjoittaessani kyyneleet vierii silmäkulmistani, ne kyyneleet ovat yhtä aikaa sekä ilon että surun kyyneleitä. Ilon kyyneleitä siksi että sinä olet olemassa, surun kyyneleitä taas sen vuoksi ettemme tätä kirjoittaessa odota sinun maailmaan tuloasia yhdessä äitisi kanssa. Sinäkin tulet huomaamaan elämäsi aikana että kyyneleitä vuodattaa joskus niin ilosta kuin surusta vaikka se niin hassulta kuulostaakin. Elämä on monimutkainen asia ja välillä siihen tulee ongelmia, se miten oppii ne ongelmat käsittelemään määrittää suunnan koko elämässä. Toivon ettet toista meidän tekemiä virheitä ja opit elämäsi aikana käymään hankalatkin asiat läpi jotta voit entistä vahvempana ja viisaampana ihmisenä jatkaa taas eteenpäin. Itse olen joutunut hyvin paljon miettimään viime aikoina omaa itseäni ja oppinut ymmärtämään että minun täytyy muuttaa omia toimintatapojani, tänään tuli etenkin aika suuri herätys siihen miten en voi jatkossa toimia. Muista aina ei ole oikeaa tai väärää tapaa hoitaa asioita eli aina ei ole helppoa huomata sitä miten minun pitäisi toimia, silloin täytyy toimia niin kuin parhaakseen katsoo. Joskus myös tulee tilanteita että sitä huomaa vasta jonkin hetken päästä toimineensa väärin, tärkeintä ei ole se milloin asian huomaa vaan se mitä asialle tekee ja etenkin se ettei toimi jatkossa sillä väärällä tavalla.

Mä katsoin yhtä kuvaa 
monta lapsuuteni iltaa 
siinä kaksi pientä lasta 
kulki vaarallista siltaa 
heitä uhkas metsän pimeys 
ja suuri virta pyörteineen 
muttei hätää heitä suojas 
enkeli valkosiipinen 

kun tänään katson sinuun 
ja sua uneen tuuditan 
mä muistan päivän leikit 
kuinka sua rakastan 
sä olet tosi pieni 
ja mä melkein toivoisin 
että rinnallesi saisit 
samanlaisen enkelin 

kohta ryntäät maailman ääriin 
näät varjoja ja aurinkoa 
tee mitä teet mut älä 
sielullesi vahinkoa 
sillä haavat nuo ei parane 
vaikk isä kuinka puhaltais 
siksi toivon että enkelini 
jostain suojan sais 
Mä tuota lapsuuteni kuvaa

vielä hetken muistelen 
on harmaantuneet värit enkelin 
repaleiset siivet sen. 
Voi jospa voisin paikata 
edes laudat lahoimmat 
tuon sillan, jonka yli 
kaikki lapset kulkevat.

 

Rakas lapseni, oli asiat miten tahansa niin muista isä ja äiti rakastaa sinua kaikista eniten. Sinä voit luottaa siihen että me suojellaan sinua aivan kaikelta. Ihanaa kun olet olemassa, elämäni sai aivan uuden merkityksen sillä hetkellä kun sinun tulostasi tähän maailmaan ensitieto saatiin.

 

Rakkaudella isäsi!

 

**ajattelin tulostaa tämän kirjeeni, sulkea sen kuoreen ja toivottavasti joskus saan sen antaa lapselleni.